PUNO – SAIRASTELUA, VAELLUKSIA SEKÄ KELLUVIA SAARIA

Aina reissatessa kaikki ei mene putkeen, tai edes sinne päin. Meidän reissu Punoon oli hyvä esimerkki tästä.

Puno sijaitsee maailman korkeimman purjehduskelpoisen järven, Titicacan rannalla, noin kuuden tunnin bussimatkan päästä Cuscosta.

Korkeus Punossa on jo 3827 metriä, ja täten se taitaa olla korkein kaupunki, missä kumpikaan meistä on majaillut. Cuscon 3400 metrin jälkeen olisi voinut kuvitella Punon suhteellisen helppo kohde, sijaitseehan se vain 400 metriä Cuscoa ylempänä. Kaupunki oli kuitenkin jo sen verran korkeammalla tottumaamme, että ensimmäisenä yönä sainkin vuoristotaudin oireisiin kuuluvia pieniä hengitysvaikeuksia. Pelästyin tottakai hirveästi ja aloin googlailemaan oireita melkein diagnosoiden itselleni keuhkopöhön. Sitä se ei tietenkään onneksemme ollut. Oireet tekivät olon kumminkin todella vainoharhaisiksi ja päätin todella alkaa panostamaan ohuempaan ilmaan totutteluun.

IMG_2185 (2)

IMG_2184 (2)

Ensimmäisenä kunnon päivänämme siis, kun molemmat voimme taas vallan hyvin, aloitimme totuttelun vuoristoilmaan tekemällä kivoja pieniä vaelluksia näköalapaikoille noin 4000 metriin. Muistin lukeneeni jostain, että vaeltamalla ylös päivällä ja tulemalla yöksi alas, on suotuisa vaikutus vuoristoilmaan totutellessa. Toinen mitä pitäisi tehdä on juoda paljon vettä, joidenkin lähteiden mukaan jopa litra per korkeuskilometri päivässä. Sitä ei yleensä hirveen helposti kylmässä ilmassa muista tehdä, mutta nyt todella pidin huolta nesteytyksestämme. Kaikki keinot käyttöön siis, että olisimme hyvissä voimissa seuraavana päivänä, kun odottamamme yön yli kestävä retki Titicaca-järvelle alkaisi.

IMG_2207 (2)

IMG_2199 (2)

IMG_2202

Tai sen piti alkaa, vaan ei alkanut. Seuraavana yönä Anton nimittäin oksensi. Koska ei tässä vaiheessa tiedetty onko kyse vain ruokamyrkytyksestä, vatsataudista tai vuoristotaudista, emme uskaltaneet lähteä monen tunnin matkan päähän sivistyksestä sekä lääkäreistä koko yön touria toteuttamaan. Harkitsimme jopa koko kaupungista lähtemistä, mutta päivän lepäilyn jälkeen Anton vakuutti vointinsa olevan sen verran hyvä, että voidaan vielä yhdeksi yöksi jäädä. Koska jokainen yömme oli ollut niin säätöä, emme kuitenkaan koko yön kestävää matkaa uskaltaneet ottaa, vaan päädyimme viettämään vain päivän Titicaca-järvellä.

Aikaisin seuraavana aamuna bussi tuli hakemaan meitä hostelliltamme. Taas kerran yhden todella huonosti nukutun yön jälkeen koin todella vaikeaksi saada silmiäni pidettyä auki. Olin kuitenkin onnellinen, ettei matkasta Punoon ollut tullut ihan täysi hukkareissu ja koitin tsempata saadakseni retkestä väsymyksestä huolimatta kaiken irti.

Ensimmäinen kohde tourillamme oli Titicaca järven Los Uros, kaisloista rakennetut, kelluvat saaret. Alunperin saaret ovat muodostuneet paikallisten paetessa sinne Inkojen hyökkäyksiä. Nykyäänkin kyseisillä saarilla asuu satoja ihmisiä, mutta nuorten nähdessä elämää saarien ulkopuolella, niiden asutus vähenee kokoajan. Opas kertoi, että luultavasti jonkin ajan päästä saaria pidetään enää pystyssä turismin takia.

IMG_2211 (2)

IMG_2212 (2)

IMG_2216 (2)

Ja oikeita turistiansoja kaksi saarta, joilla kävimme, olivatkin. Ensimmäisessä, rauhallisemmassa, saaressa saimme mielenkiintoisen priiffin saaren presidentiltä ja oppaaltamme saarten historiasta, asukkaiden elintavoista, herkuista sekä saaren rakennustavoista. Koska saaret ovat tehty kaisloista ja sijaitsevat järvessä, ne lahoavat kokoajan. Sadekaudella kaisloja on lisättävä viikon ja kuivalla kaudella kahden viikon välein. Huvittavan kuuloista oli myös se, että jos saaren asukkaille tulee riitaa, saatetaan saari vain sahata kahtia ja adios riidan vastapuolelle.

Ensimmäiselläkin saarella paikallisilla oli meille paljon käsitöitä, venematkoja yms kaupattavana, mutta toisella saarella ei sitten muuta ollutkaan. Turistejakin oli pakkautunut saarelle niin järjettömän paljon, että aloin melkein pelätä saaren kantokyvyn pettävän. Ei se pettänyt, mutta tällä saarella olosta emme pystyneet nauttimaan sitten ollenkaan. Äkkiä pois, ajateltiin.

IMG_2229 (2)

IMG_2230 (2)

Melkein, taas kerran, luovuimme toivosta tourin suhteen, mutta muutaman tunnin päästä, kun päästiin Taquile -nimiselle saarelle, syttyi meissä pieni toivonkipinä.

Ensin saarelle päästyämme saimme eteemme pienen korkeanpaikanleirin kuntotestin. Piti kiivetä todella pitkät portaat ylös saaren huipulle. Opas kertoi siihen menevän noin kaksikymmentä minuuttia, mutta eiköhän me Antonin kanssa ravattu ne kymmeneen minuuttiin. Jännää täällä on se, ettei näin korkealla kiipeillessä enää jalkojen väsymystä huomaa lähes ollenkaan, kokoajan kun pitää keskittyä pitämään keuhkoja kasassa.

Kiipeilyn jälkeen opas kertoi saaren yli 10 000 vuotta vanhasta historiasta sekä nykypäivästä. Mielenkiintoisinta oli mielestäni paikallisten pukeutumissäännöt. Naimisissa olevat miehet käyttävät tietyn väristä hattua, naimattomat, joilla on haku päällä toisen väristä ja jos ei edes huvita mennä naimisiin, on heillekin oma värinsä. Kätevää, säästyypähän väärinkäsityksiltä.

IMG_2249 (2)

IMG_2246 (2)

IMG_2248 (2)

Tämän jälkeen vaelsimme esi-Inkojen raunioille. Vaikka tarkoitus Perussa oli kiertää paljon raunioita, ei niitä ole todellisuudessa vielä kierrelty lähes ollenkaan. Tämä osuus matkasta kelpasi meille siis paremmin kuin hyvin. Paljoa ei raunioiden historiasta kuultu, mutta ihan vaikuttavia ne olivat.

IMG_2234 (2)

IMG_2241 (2)

IMG_2242 (2)

Illalla päästyämme takaisin Punoon kävimme syömässä, pakkasimme laukkumme ja suuntasimme bussiasemalle odottamaan yöbussia Cuscoon.

Juuri ennen bussin lähtöä meille selvisi kamalimmalla mahdollisella tavalla, mikä Antonilla oli edellisyönä ollut. Mitä luultavimmin vatsatauti. Nyt se oli tarttunut muhun, mutta vain tuhat kertaa rajumpana. Koko bussimatka tuli siis vietettyä oksennellessa alle puolen tunnin välein. Vatsatautia ei ole kiva potea missään, mutta voin kertoa pitkän bussimatkan olevan varmasti yksi inhottavimmista paikoista. Ja tämän yön yksi elämäni kamalimmista öistä.

Nyt ollaan taas Cuscossa ja pikkuhiljaa elämä alkaa taas voittamaan. Toivotaan, että kaikki voimat palautuvat ennen kuin matkamme Machu Picchulle alkaa.

11 comments

  1. FAMMO MATKALLA · elokuu 8

    Vatsatauti voi iskeä missä tahansa, oli vain huonoa tuuria,että se iski juuri retkipäivänä. Itse olen kerran joutunut jättämään Kairon-matkan väliin koska en voinut kuvitella istuvani koko yötä bussissa vatsatautisena. Ohuessa ilmassa pärjäsitte hienosti!

    Tykkää

    • Elsa · elokuu 8

      Voi eii! Juu näinhän se on. Tosi harmillista mutta siitäkin onneksi selvittiin😊

      Tykkää

  2. Marttiina / Onioni.fi · elokuu 10

    Huh! Aina ei tosiaan mene kaikki reissuilla putkeen. Omasta kokemuksestakin on harmittanut, jos jossain on vain rajallinen määrä aikaa ja sitten kaiken maailman vastoinkäymisiä.. kiva, että pääsitte kuitenkin matkaan ja hienoja maisemia! Tuo saaren kantokyky olisi kyllä itseäkin vähän kuumottanut.😅

    Tykkää

    • Elsa · elokuu 10

      Joo onneksi päästiin edes tonne saarille ja kai toi vatsatauti/ruokamyrkytys osiltaan kuuluu tähän matkailuun vaikka ikävää onkin🙈

      Tykkää

  3. Välillä näitä sairastumisia ja ties mitä vastoinkäymisiä matkoilla tulee. Olen itse onneksi säästynyt pahimmilta vuoristotaudin oireilta mutta kieltämättä yöpyminen 4000 metrissä sai yöllä haukkomaan henkeä. Perusta löytyy kyllä monia kiinnostavia kohteita ja tuo Lake Titicaca on niin kaunista seutua, harmi vaan että se(kin) on jo niin turistisoitunut.

    Liked by 1 henkilö

    • Elsa · elokuu 11

      Niin, tuntuu, että se on enemmän ihme, jos pidempään matkustaessa ei mitään sairastumisia tai vastoinkäymisiä tule. Kuuluu siis matkusteluun, mutta aina yhtä inhottavaa silti😁 mullakaan ei oikein muita oireita onneksi ole tullut. Vähän kyllä jännittää, kun lokakuussa olen menossa Nepaliin vielä korkeammalle, että mitäs sitten😁 ja Peru on kyllä ihana, vaikkakin juuri näistä maista missä ollaan tällä reissulla oltu niin eniten turistoitunut.

      Tykkää

  4. Huh huh, itse pelkään niin kovasti vuoristotautia, että en ole varma uskallanko koskaan vastaaviin paikkoihin vaikka ne kovasti houkuttelevat. Siihen päälle vielä vatsatauti niin ei paljoa naurata. Se tosiaankin voi iskeä missä vaan. Me ollaan kanssa koettu yksi reissun päällä joka kiersi koko perheen, eikä se tosiaan ole hauskaa.

    Tykkää

    • Elsa · elokuu 11

      Juu se on kanssa yksi inhottavimmista taudeista matkustaessa😞 ja mä en oo ennen niin stressannu vuoristotautia, mutta tuolla, kun alkoi oireita tulemaan niin alkoi kyllä ihan eri lailla stressaamaan🙈

      Tykkää

  5. Anu Mahlamaki · elokuu 15

    Reissasin noissa maisemissa (iik) 15 vuotta sitten. Tämä postaus oli kuin toisinto meidän kokemuksista. Itse en onneksi sairastanut mutta kaveri kävi läpi kaikki mahdolliset vuoristo-, maha -, yms. taudit. Titicaca järvi oli kaunis mutta kelluvat saaret vähän liian kaupallisia. Maisemat näyttää edelleen yhtä upeilta.

    Tykkää

    • Elsa · elokuu 15

      Haha hauska kuulla! Tuntuu, että tämänkaltaiset kokemukset ovat todella yleisiä tuolla😁 ja samaa mieltä kelluvista saarista!

      Tykkää

  6. Päivitysilmoitus: KATSAUS TOISEEN REISSUKUUKAUTEEN | Hakunamalife

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s