Vinkkejä Everest Base Camp Trekille

Ennen kuin palaan taas kirjoittelemaan päivä kerrallaan Everest Base Camp trekin kulusta, ajattelin tehdä vähän eri tyyppistä postausta. Olen saanut hirveästi kommentteja ihmisiltä, jotka unelmoivat Everest Base Camp trekistä tai saman kaltaisesta matkasta. Minun oli hirveän vaikea välillä löytää vastauksia melko oleellisiinkin kysymyksiin tätä matkaa suunnitellessa, ja näin ollen haluaisin auttaa samassa tilanteessa olevia. Tässä siis vastauksia kysymyksiin, joihin en löytänyt kunnollista vastausta netistä, tai asioita, jotka koen muuten vain todella tärkeiksi onnistuneen matkakokemuksen kannalta. Postaus on yhtä pitkä kuin itse matka Everest Base Campiin, mutta toivottavasti siitä on apua jollekin.

Matkan tyyppi ja ajankohta

Ensin on hyvä pohtia tarkkaan sitä, minkä tyylisen vaelluskokemuksen haluaa. Haluaako vaeltaa asiantuntevan organisaation turvin ja tavata muita samanhenkisiä ihmisiä? Tällöin ei tarvitse kantaa huolta oikeastaan mistään: sinut suurinpiirtein haetaan sängystä aamupalalle ja matkatavarasi kannetaan seuraavaan kohteeseen. Aina on joku, jonka kanssa jakaa kokemuksia ja terveydestäsi pidetään huolta. Koska netistä löytyy paljon tietoa tämän kaltaisista matkoista, on tämä helpoin vaihtoehto.

Kääntöpuolena ryhmämatkoissa on se, ettei suuri määrä kovaäänisiä ihmisiä ympärillä tee vuorilla olosta yhtään niin rauhoittavaa kokemusta kuin se voisi olla. Tämä on myös ehdottomasti kallein kaikista vaihtoehdoista. Itse maksoin matkastani hieman alle 1500 euroa.

Jos taas mielenrauha on se, mitä vuorilta tulee hakemaan, on kaksi vaihtoehtoa. Joko voi palkata itselle/seurueelle oppaan tai sitten vaeltaa yksin erilaisia karttoja apuna käyttäen. Nämä vaihtoehdot ovat huomattavasti ryhmämatkaa edullisempia, mutta riippuu paljon oppaasta tai omasta taustatutkimuksesta, millaisen kokemuksen saa. Lisäksi itse pelkäisin eksymistä, jos vaeltaisin aivan yksin. En ole kuullut Everest Base Camp trekillä kadoinneista matkailijoista, mutta jos ryhmämatkalla, jolla eksyminen piti olla täysin mahdotonta, onnistuin eksymään, niin yksin olisin varmasti hukassa.

Jälkikäteen ajateltuna joku kaveri+oma opas kombo tai pelkästään opas, olisi ollut itselleni ehkä ihanteellisin vaihtoehto. Tunsin jatkuvan sosiaalisuuden ehkä yhdeksi suurimmaksi rasitteeksi matkalla. Vaikka pidin ryhmäläisistäni, eivät he turhan paljoa hiljaisia hetkiä arvostaneet. Kyse on kyllä paljolti kulttuurieroisra, mutta näin suomalaisena olisin välillä tykännyt olla ihan hissukseenkin.

Parhaat ajankohdat vaellukselle ovat helmikuusta toukokuun loppuun sekä syyskuusta marraskuun loppuun. Keväällä vaeltamisesta mielenkiintoisen tekee erityisesti kiipeilykausi Everestillä. Base Campissa on silloin täysi hulina päällä ja luultavasti matkallakin törmää kiipeilijöihin. Itse vaelsin lokakuun alusta kuun puoliväliin. Ylöspäin vaeltaessa sää oli melko pilvinen ja saimme kävellä rauhassa. Alaspäin mentäessä syksyn huippusesonki oli alkanut, sää oli selkeä ja ihmisiä oli ruuhkaksi asti.

Raha

Olennaisesti tärkeää matkalla on myös raha-asiat. Gadventuresin järjestämällä matkalla tuli olla mukana 700USD hätävarakassa, jonka voisin kuvitella olevan hyödyllinen minkä tahansa tyyppisellä matkalla vuorille. Tämä on ihan vain varatoimenpide ääriolosuhteiden takia, joskus pois voi olla päästävä nopeastikin ja useat paikat ovat pankkiautomaattien ulottumattomissa. Hätävarakassasta tarvittiin meidän matkalla 180USD ensimmäisen päivän helikopterikyydin takia. Toisaalta tuntuu kyllä hullulta kantaa noin suurta määrää käteistä mukana, mutta onneksi Everestin seutu ei ole varsinaisesti tunnettu taskuvarkaistaan.

Lisäksi suositeltiin ottamaan mukaan n. 350-500 USD nepalin rupioiksi vaihdettuna. Nepalin rupiat ovat suljettu valuutta, joten ne on vaihdettava paikan päällä. Vaihdoin Suomessa noin tonnilla (€) dollareita, joista vaidoin hätävarakassan yli jääneen osuuden rupioiksi Kathmandussa. Näin säästyin säätämästä pankkiautomaattien kanssa. Noin 500USD riitti hyvin yhteensä 15 päiväksi ja siihen sisältyi myös 150USD tippi oppaille ja kantajille sekä viisumi 25USD.

Jos rahaa täytyy nostaa, kannattaa se ehdottomasti tehdä Kathmandussa. Sielläkään automaatit eivät toimi moitteettomasti, mutta ainakin valinnanvaraa on enemmän. Matkan varrella Everest Base Campiin on rahannostomahdollisuuksia neljänteen päivään asti, mutta ryhmäläistemme kokemukset automaateista eivät olleet kummoisia. Yksikään ei tainnut saada rahaa ulos, vaan kortit sulkeutuivat automaattisesti. Välillä automaatti jopa nielaisi kortin, eikä sitä saatu enää takaisin. Nämä joutuivat lainaamaan rahaa joko matkanjohtajalta tai muilta ryhmäläisiltä.

Vesi ja ruoka

Suurin kuluerä meidän trekillä, jossa kaikki ruokaa ja juomaa lukuunottamatta oli katettu, oli juurikin ruoka.

Ruoka oli pääasiassa hyvää, mutta mitä korkeammalle mentiin, sitä suolaisemmiksi hinnat muuttuivat. Itselläni päivän suurin menoerä oli aamiainen. Koska päivät olivat pitkiä ja raskaita, oli mielestäni aamiaisenkin oltava hyvä ja täyttävä. Siinä missä ensimmäisissä paikoissa aamiaisesta, joka sisälsi puuroa, munia, leipää, hedelmiä, teetä sekä mehua, pulitti noin viisi euroa, jos sitäkään, sai ylempänä samalla hinnalla enää vain puuron. Hyvästä ja monipuolisesta aamiaisesta sai maksaa melkein yhtä paljon kuin lounaasta ja päivällisestä yhteensä.

Heti ensimmäisenä päivänä Kathmandussa matkajohtaja pisti alkoholin ja kofeiinin lisäksi liharuoat pannaan. Alkoholi ja kofeiini siksi, että ne kuivattavat kehoa ja nestehukka on suuri riskitekijä vuoristotaudin synnyssä. Liharuoat taas sen takia, että liha kuljetetaan ylös päivien matkan päästä, eikä jäähdytyssysteemeitä todellakaan ole. Liha on siis usein perille päästyään parhaat päivänsä nähnyttä ja näin ollen ruokamyrkytysriski suuri. Onneksi nepalilaiset jos jotkut osaavat tehdä maukasta kasvisruokaa.

Tavallisena vaelluspäivänä syötiin kolme kunnollista ateriaa: aamiainen ennen lähtöä, lounas matkan varrella ja illallinen illalla majapaikassa. Tämän lisäksi aamiaisen ja lounaan välillä oli aina teetauko.

Nämä ateriat eivät kuitenkaan täysin riittäneet pitämään energiatasoja kohdillaan koko päivää, joten pieniä snackeja oli hyvä pitää mukana. Itse toin proteiinipatukoita ja suomalaisia herkkuja jo mukana, koska Kathmandun tarjonta oli vieras, ja ajattelin Fazerin Sinisen lohduttavan hädän hetkellä. Kathmandusta olisi saanut ihan hyvin snackeja ostettua, ja niin EBC trekiltäkin, mutta varsinkin matkalla Base Campiin hipoivat hinnat välillä pilvissä. Tässä päti sama sääntö, mitä muutenkin, mitä korkeammalla ollaan, sitä kalliimpaa on. Korkeimmillaan snickers maksoi lähemmäs viittä euroa.

Ja sitten vesi. Meitä ohjeistettiin juomaan yli neljä litraa vettä päivässä. Olin ottanut mukaani poikaystävän litran kenttäpullon armeija-ajoilta ja tarkoitus oli puhdistaa vesi jonkun suodatinsysteemin avulla.

Veden suodattaminen ei onnistunut sitten alkuunkaan. Tämä siksi, että vettä ei otettu hanasta koskaan itse. Oppaat täyttivät aina mahdollisuuden tullen pullot matkalla olevien teahousejen hanoista. Oletuksena oli, että kaikki käyttävät vedenpuhdistustabletteja, ja kätevimpiä ne siinä tilanteessa olivatkin. Ainoa ongelma oli, että vedenpuhdistustableteilla kestää puoli tuntia, ennen kuin vesi on juomakelpoista. Matkalla ei voi olla puolta tuntia kokonaan juomatta, joten pulloja on ehdottomasti oltava kaksi. Toisessa pullossa siis juomakelpoista vettä, toisessa taas tuoretta vettä, joka odottaa puhdistumistaan. Iso paketti vedenpuhdistustabletteja maksoi Kathmandussa alle 2€ ja niitä myytiin ihan jokaisesta kaupassa Kathmandun turistialueella.

Ainoa paikka, jossa vedestä joutui maksamaan oli Gorakshep, viimeinen paikka ennen Base Campia. Sinne vesi tulee Khumbu jäätiköltä, ja on niin vahvaa, että juodessa voi lähteä ääni jopa viikoksi. Oli siis juotava pullovettä. Korkealla kun oltiin, maksoi pullo vettäkin jo monta euroa. Se kuitenkin oli pakollinen meno, vaikka ympäristön ja lompakon kannalta ikävää olikin.

Itse koin parhaaksi nyrkkisäännöksi juoda 1,5 litraa vettä ennen lounasta, 1,5 litraa lounaan jälkeen, mutta ennen kuin ollaan perillä, ja viimisen litran sitten perillä nesteytystabletin kera. Tämän lisäksi join Ginger-Lemon-Honey -juomaa, teetä ja kaakaota runsaasti, kuitenkin lopettaen tunnin pari ennen nukkumaanmenoa, ettei vessassa tarvitse ravata koko yötä.

Uni

Matkan varrella nukuttiin teahouse nimisissä majataloissa. Arkikielessä hostellitasoisissa paikoissa siis. Pääasiassa paikat olivat siistejä, eivät ehkä maailman viihtyisimpiä, mutta paikkoja, joissa oli ihan hyvä yöpyä. Lämmitystä ei ollut muuta kuin sosiaalisissa tiloissa, joten oleskelu painottui enimmäkseen sinne.

Teahouseissa päti sama sääntö kuin hinnoissa vuorilla, alempana sängyt olivat isompia ja yleisilme siistimpi. Lakanat olivat selvästi puhtaita ja vessat länsimaalaisia. Ylempänä taas oli enemmän kyykkyvessoja, sängyt kapeampia eikä lakanoistakaan voinut varmuudella sanoa olivatko ne juuri vaihdettu. Otin siis oman tyynyliinan mukaan ja se tuli käyttöön viidentenä yönä, ja sen jälkeen en sitä käytöstä ottanut ennen Kathmanduun paluuta.

Koska lämmitystä ei huoneissa ollut, ei siellä oleskeltu kuin öisin. Sängyillä oli aina viltti ja lisäksi kaikilla oli makuupussi mukana. Itselläni oli -15 asteeseen asti toimiva makuupussi. Lisäksi olin ostanut Claes Ohlsonilta lämpöpusseja, joita pistin makuupussiini kylmimpinä öinä (kylmin yö oli -8 astetta). Lisäksi nukuin merinovillainen aluskerrasto päällä. Joka yö minulle tuli niin kuuma, että otin makuupussit ja peitot pois päältäni ja nukuin vain aluskerrastolla.

Kylminä öinä elektroniikka oli hyvä pitää joko makuupussin tai kevyttoppatakin sisällä. Pakkanen kuluttaa nimittäin akkuja ihan kiitettävästi, ja mikäs ikävämpää kuin herätä tärkeänä päivänä ilman kuvanottomahdollisuuksia. Myös vesipullot oli hyvä pitää vaatteisiin käärittynä, jotta aamulla kun herää, vesi ei ole jäässä.

Akkujen lataus onnistui teahouseissa, mutta siinäkin hinnat olivat välillä korkeat, joten joka päivä ei viitsinyt akkuja latailla.

Vaellus

Heti alkuun kerron peruskunnon riittävän tähän vaellukseen oikein hyvin. Itse kyllä treenasin säännöllisen epäsäännöllisesti ennen matkaa, mutta minkään sortin huippukunnossa en ollut. Silti pärjäsin fyysisesti paremmin kuin ikinä olisin voinut unelmoidakaan.

Oman vaellukseni pelastaja oli päähänpisto nimeltä kävelysauvat. Ostin ne Kathmandusta 7 eurolla, luultavasti halvemmallakin olisi saanut, jos olisi jaksanut tingata. Mistään en vaelluksella ollut niin kiitollinen kuin tuosta ostoksesta. Ne antoivat hyvän rytmin kävelyyn ja niillä pystyi tarpeen tullen vetämään itseään mäkeä ylös. Ne pitivät selän suorassa ja niillä pystyi testaamaan vaikeissa paikoissa kivet, joille astui.

Itse käytin kävelyssä usein hiihtotyyliä. Heitin sauvat eteeni ja vedin itseäni niillä eteenpäin. Ei mikään perinteinen sauvakävelytyyli, mutta ihan toimiva ja hauska. Harmi, että sauvat eivät mahtuneet laukkuun takastulomatkalla, pääsisi varmaan kävelemään töihin rivakammin hiihtotyyliä apunakäyttäen haha.

Toinen asia, jonka ostamisesta olin erityisen kiitollinen oli aurinkorasva. Aurinko vuoristossa on niin vahvaa, ettei kaupan vahvinkaan rasva suojannut kalpeaa ihoani tarpeeksi, enkä uskalla edes kuvitella, kuinka palanut olisin ollut ilman rasvaa.

Lippis olisi taas ollut kiva tajuta ottaa mukaan. Auringonpistokset olivat minulle harmillisen tavallinen riesa matkalla. Heti jos oli vähänkään aurinkoisempaa, tiesin kärsiväni loppupäivän päänsärystä. Viritin tuubihuivin päähäni lämpimimpinä päivinä, jotta saisin edes vähän suojaa. Uskon, että lippiksen kanssa oltaisiin säästytty monelta pahalta. Auringonpistosten, ripulin yms varalta kannattaa kantaa peruslääkkeitä, kuten ibuprofeiinia ja imodiumia, mukana päivärepussa, se voi helposti pelastaa päivän.

Ja matkaripulin sekä vilustumiset välttääkseen kannattaa syödä vitamiineja ja maitohappobakteereja joka päivä, ja aloittaa kuurin jo reilusti ennen matkaa.

Matkan varrella on vessamahdollisuuksia, alhaalla enemmän taas kuin ylhäällä, mutta vessojen taso vaihtelee ja paperia niissä ei ikinä ole. Kannattaa siis kantaa vessapaperia mukana mihin ikinä meneekään. Sitä saa myös ostettua matkalta.

Koska akkujen latausmahdollisuudet ovat matkalla rajalliset ja välillä hintavat, kannattaa harkita aurinkopanelilaturin ostoa. Aurinkopanelilaturit saa usein kätevästi päivärepusta roikkumaan, ja niin ne latautuvat päivän aikana itsekseen. Kannattaa kuitenkin kokeilla laturia ennen matkaa, itse nimittäin en kokeillut, eikä laturi sitten kunnolla toiminut.

Internetyhteys

Mistä ihmiset nykymaailmassa olisivatkaan enemmän huolissaan matkalle lähtiessä, kuin pääsystä internettiin kohdemaassa. Huoli nettiin pääsystä oli minunkin kohdalla suurempi, kuin kehtaan myöntääkään. Huoli oli kuitenkin turha, sillä kiitos rakkaiden läntisten rajanaapureidemme, netti pelittää koko matkan Base Campiin kahta paikkaa lukuunottamatta, vaihtelevalla teholla tosin. TeliaSoneran omistaman Ncellin simkortteja saa hyvällä tarjouksella esimerkiksi Kathmandun lentokentältä. Simkortti maksoi noin 12 euroa ja gigoja on enemmän kuin parissa viikossa vuorilla ehtii käyttää (muistaakseni 16).

Koska Ncellin netti ei toiminut parissa paikassa, päädyin lopulta ostamaan wifikortin noin 20 eurolla. Kortti pelitti joka paikassa ilman suurempia ongelmia. Suosittelen siis mielummin wifikortin hankintaa, jos nettijuttuja miettii.

Toivottavasti edes joku jaksoi lukea tämän loppuun asti. Jos unohdin jotain tai kysymyksiä tulee mieleen niin kyselkää ihmeessä 🙂