KUN RIO DE JANEIROSTA TULI VIRHEEN SIJAAN LEMPIKAUPUNKI

Varoitan, että kuvat ovat iphonella kiireessä räpsittyjä ja postaus on pitkä, ota siis mukava asento ja hyppää mukaamme Rio de Janeiron tunnelmiin.

Halpojen paluulentojen metsästys keväällä Suomesta käsin päätyi lopulta siihen kitsastelun pisteeseen, että päädyimme vain valitsemaan halvimmat lennot Helsinkiin – tosiaan yhtään välittämättä mistä päin Etelä-Amerikkaa ne lähtisivät. Meillähän olisi lähemmäs kolme kuukautta aikaa hoitaa tiemme sinne. Mikäs ongelma siinä muka voisi tulla, ajattelimme. Näin kuukausia myöhemmin haluisin pitää noille piheille Elsalle ja Antonille kunnon puhuttelun.

Lentomme kotiin varattiin siis Rio de Janeirosta, melkein koko mantereen toiselta puolelta siitä, missä muuten suunnitelmissa oli matkata. Ja voin kertoa Etelä-Amerikan maanosan olevan ihan todella suuri. Bussi viimeisestä kunnon kohteestamme, Cuscosta, Rio de Janeiroon vie päiviä ellei viikkojakin, noin 4000 kilometriä matkaa kun on, ja bussit täällä etenevät melkoisen hitaasti. Brasilian puolelle Perun ja Brasilian välistä rajaa, Rio Brancoon, taas olisi saanut noin vuorokauden kestävän bussimatkan bookattua. Rio Brancosta lennot Rio de Janeiroon olisivat olleet Cuscoa edullisemmat. Koska kaikki matkallamme oli tähän asti tehty vaikeimman kautta, lopulta päädyimme valitsemaan helpoimman, mutta törkeän kalliin vaihtoehdon, eli lennot Cuscosta Rioon.

Kyllä tuli taas kirottua epäloogisia matkasuunnitelmiamme, mutta kerrankin iloksemme huomattiin, että turhaan. Lovia se aiheutti budjettiimme, mutta muuten kaikki on mennyt äärettömän hyvin. Rio de Janeiro vaan kun on niin järjettömän ihana. Pitkästä aikaa saimme heittää villapaidat, ponchot ja villasukat rinkan pohjalle ja kaivaa kesävaatteet esiin. Ja eikun vaan biitsille rantaleijonina löhöämään.

Ipanema Beach

39969564_2228120654087408_2854747689432645632_n

Suosituimmat rannat Rio de Janeirossa ovat Ipanema Beach sekä Copacabana Beach, ensimmäinen näistä suosikkini.

Ipanema Beach sijaitsee nimensäkin mukaan Ipaneman trendikkäässä kaupunginosassa. Kaupunkirannaksi todella upeaa rantaa reunustaa kauniit vuorimaisemat. Paikalliset naiset rannalla heiluvat itsevarmasti pienempääkin pienemmissä bikineissä, miehet taas speedoissaan. Rantakauppiaat kauppaavat caipirinhoja, bikineitä ja trendikkäitä rantavaatteita. He eivät kuitenkaan tule iholle ja uskovat heti, kun sanoo ei. Rantapäivän jälkeen voi pistäytyä jossain kaupunginosan trendikkäissä kahviloissa haukkaamassa purtavaa tai virkistäytyä kahvin merkeissä.

Anton olisi halunnut surfatakin, mutta ei löytänyt lautaa vuokrattavaksi. Aallot olivat myös paljon pahemmat, kuin Santa Catalinassa, jossa viimeksi surfattiin. Nähtiin vain yksi jotenkuten onnistunut surfausyritys.

Katubileet Lapassa

39983964_298385960926245_2752081242160627712_n

39861841_490359941427402_844180164240736256_n

Perjantai-iltana suunnattiin kohti Lapan kaupunginosaa hostelliporukalla bilettämään. Muiden maksaessa suolaisen hinnan baariin sisään, me päätimme jäädä kadulle joraamaan. Katu oli tulvillaan juhlamielellä olevia paikallisia ja turisteja. Caipirinhat sekä pienet suolaiset purtavat sai halvalla katukojusta ja sitten vain oman maun mukaan katusoittajien tai yökerhojen musiikin mukaan tanssimaan (tai meidän tapaan tanssibattleja ottamaan paikallisten kanssa, voi apua). Lopulta me lyöttäydyimme paikallisten nuorten aikuisten joukkoon iltaa viettämään. Selkeän yhteisen kielen puutteesta huolimatta ystävystyimme ja sovimme vielä tapaavamme ennen lähtöä.

Yöaikaan Rio de Janeirossa kannattaa olla vielä hieman normaalia enemmän varuillaan. Mitään uhkaavia tilanteita ei vieläkään koettu, mutta laukkuuni eräs pitkäkyntinen yritti päästä käsiksi. Näin koko tilanteen ja onnekseni myös voro näki sen haastavuuden. Olin nimittäin mummopinnillä laittanut vetoketjun pään kiinni laukkuni toiseen taskuun. Tästä tietämätön roisto ei siis saanut vetoketjua hievahtamaankaan ja päätti ottaa hatkat.

Eräissä toisissa katubileissä Antonin lompakko taas yritettiin varastaa. Onneksi myös Anton oli hyvin varautunut, hänen lompakko oli nimittäin ketjulla kiinni housuissa. Eipä ryöväri saanut ryöstösaalista siis tälläkään kertaa.

Futishuumaa ja poliisisaattueita

39821908_1326431100825347_2986769697006944256_n

39964217_1900569120237383_4121067360129908736_n

Kuten jo aiemmissakin postauksissa sanottu, jalkapallo on valtava juttu täällä ja yhdistää taustasta huolimatta. Jalkapalloa on pelattu niin kunalasten kanssa San Blas saarilla kuin paikallisten nuorten kanssa Santa Martan favelassa. Maailmanmestaruuskisoja on katseltu hostelleissa, baareissa, bussiasemilla ja paikallisten kanssa panamalaisessa ostoskeskuksessa. Vielä vain oikea futismatsi puuttui.

Rio de Janeirossa saimme kuitenkin mahdollisuuden päästä katsomaan paikallisen Botafogo -joukkueen peliä yhdelle olympiastadioneista. Saimme myös Lapan katubileissä tapaamamme Botafogofaniksi julistautuneen tytön mukaamme peliä seuraamaan.

Ihan ongelmitta tämä ei kuitenkaan sujunut, sillä olimme vahingossa ostaneet liput vastapuolen fanikatsomoon. Onneksi uusi ystävämme osoittautui ovelaksi ketuksi eikä aikaakaan, kun hän keksi ratkaisun. Hänen ystävänsä nimittäin oli poliisi, joka onneksemme sattui olemaan pelipaikalla partiointivuorossaan. Parit viestit lähetettiin ja kohta kunnon poliisisaattue tulee meitä paikoiltamme hakemaan. Poliisin auktoriteetillä saatiin eri joukkueiden fanikatsomoiden välinen rautaportti auki, ja me pääsimme omiemme pariin.

Ainoa harmillinen asia oli, että tässä vaiheessa kannattamamme joukkue alkoi töppäillä ihan huolella ja yleisössä puhkesi raivo. Oman joukkueen pelaajille raivottiin niin, että sylki vain lensi suusta ja töpeksijöille buuailtiin. Olihan tätäkin huvittavaa seurailla, mutta hauskempaa olisi toki ollut, jos paikallinen joukkue olisi voittanut.

Takaisin hostellille lähtiessämme poliisisaattueen järjestänyt poliisi tilasi meille vielä überin ja huolehti meidät turvallisesti autoon. Turvallisuudesta ei ainakaan siis ollut puutteita. Ja se ketä kehtaa vielä väittää, ettei poliiseihin täällä ole luottaminen, ei selvästi ole tätä konstaapeliä nähnyt.

Ruokaöverit Copacabanassa

39918063_226608218020367_4613123651355541504_n

39891299_407043769700006_3493274717777821696_n

Ruoka on aina oleellinen osa matkustuskokemusta, enkä näin rehellisesti sanottuna ole kovinkaan kummoista ruokaelämyksiä tällä matkalla kokenut. Toiseksi viimeisenä iltana päädyimme kuitenkin hostelliporukan kanssa varaamaan pöydän hieman fancymmästä ravintolasta. Hetken ruokaunelmiamme kuunneltuaan, myös hostellin yksi työntekijä aloitti neuvottelut pomonsa kanssa. Näistä pidoista ei voisi jäädä paitsi. Eikä onneksi hänen tarvinnutkaan.

Pöytä meillä oli varattuna monta kertaa Rio de Janeiron parhaaksi ravintolaksi äänestetystä Churrascaria Palace -nimisestä paikasta. Meille kaupattiin paikka All-you-can-eat -buffettina. Paikka oli paikallisittain todella kallis, noin 30e/hlö, mutta kerrankos sitä hyvin syödään.

Heti astuttuani ravintolaan sisään, tiesin olevani taivaassa. Ravintola oli todella hieno. Buffetpöydässä oli laaja juusto- ja salaattivalikoima. Lisäksi oli vihanneksia, juureksia, paikallisia ruokia, kalaa, sushia, ihan mitä vain. Tarjoilijat toivat jatkuvalla tahdilla pöytään erilaisia lihoja. Välillä liha jopa grillattiin pöydän vieressä asiakkaan makuun täydelliseksi.

Nappasin ensin lautaseni täyteen salaattia. Meinasi melkein itku tulla, niin paljon olen hyvää salaattia kaivannut. Tämän jälkeen totean, ettei lautaselleni muuta mahdukaan. Tarjolijat olivat kuitenkin toista mieltä, ja ensimmäiseen tuntiin lautaseni ei tyhjentynyt kertaakaan. Vaikka kuinka mätöin ruokaa suuhuni, lautanen täyttyi aina samaa tahtia uudestaan. Kohtelu oli lähes kuninkaallista. Suuri suositus siis tälle paikalle, ehdottomasti paras ravintola, jossa olen ikinä syönyt.

Jeesuspatsas

IMG_2448 (2)

IMG_2453 (2)

Voiko Rio de Janeirossa vierailla käymättä kaupungin yllä kohoavalla Jeesuspatsaalla? Ennen siellä käymistä olisin sanonut, että ei. Nyt olen ihan vähän toista mieltä.

Noh ensinnäkin olin aamulla, kerrankin hyvin nukutun yön jälkeen, herännyt todella väärällä jalalla. Olo oli kuin tavarajunaan törmänneellä. Pitkään piilossa ollut nälkäkiukkupersoonani, Antonin nimeämä El Mökö, oli palannut.

Ûber paikan päälle, ja siinä sitä sitten oltiin, niin tiiviissä turistihelvetissä, ettei mihinkään suuntaan päässyt liikkumaan. Porukka poseeraa kaikki täysin samoissa asennoissa, ja minä olen turhautuneempi kuin aikoihin. Äkkiä pois ja ruokaa, ajateltiin.

Vaan ei päästy äkkiä pois, sillä mikään meidän matkoissa ei selvästi mene ilman hirveää säätöä. Ilmaiset wifit on jo käytetty ja überit ja taksit ovat tavoittamattomissamme. Bussien ohi kävellään, kuin ei oltaisi huomattukaan. Joudumme epätoivoissamme liftaamaan vuorelta alas. Onneksi sujui turvallisesti.

Lopuksi vielä hostellisuositus

39875581_448936115616255_535836675285188608_n

Pitkästä aikaa! Tähän mennessä ensimmäistä hostelliamme, Bogotan Botanico hostellia, voittanutta ei ole löytynyt. Nyt on löytynyt hyvä haastaja, Discovery Hostel Riossa. Kyse on siis aika samankaltaisesta hostellista: ihanan huomioiva henkilökunta, hostelli on tarpeeksi pieni yhtenäisen porukan kasaamiseksi, porukan vaihtuvuus ei ole suurta ja ennen kaikkea yhteistä tekemistä riittää. Kaikki huomioidaan, niin ne, jotka haluavat nukkua, kuin bilehileetkin. On ”perheillallisia”, favelakierroksia, kävelykierroksia ja vaikka ja mitä. Ja niin hyvä yhteishenki. Sain monta uutta kaveria. Tässä hostellissa varmasti yöpyisin uudestaankin.

Kaiken kaikkiaan, Rio de Janeiro on matkan ainoa kohde, johon tiedän varmasti vielä palaavani. Katsotaan, jos seuraavalla kerralla palaisi vaikka karnevaalien aikaan. Ja ehkä, jos oikein hulluksi heittäytyisi, koittaisi riippuliitelyä kaupungin yläpuolella.