El Valle de Anton – Patikointia sekä maagisia vesiputouksia

Poikaystäväni saapui Panama Cityyn maanantaina ja heti hänen totuttua kahdeksan tunnin aikaeroon, lähdimme seikkailemaan kohti uutta kohdetta.

Ihan meille perinteiseksi muodostunutta bussimatkakaaosta poikaystävä ei vielä päässyt kokemaan, tämä bussi kun pysyi suurinpiirtein aikataulussaan ja oli säntillisen täynnä. Radio oli ehkä kohtuuttoman kovalla ja tiet muistuttivat vuoristorataa, mutta silti 2,5 tunnin matka meni varsin joutuisasti. Vuoristoratamaisen tien tullessa päätökseen, saavuimme huiman kauniiseen laaksoon, El Valley De Antoniin.

Tämä kohde valikoitui reitillemme nimensä lisäksi (Antonin laakso) hyvien vaellusmahsollisuuksien takia. Upouudet vaelluskengät, jotka olivat tähän asti pysyneet visusti rinkan pohjalla, pääsivät vihdoin käyttöön.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä laaksossa päätimme suunnistaa läheisille vesiputoukselle nimeltään Chorro El Macho. Paikka sijaitsi helpon kävelymatkan päästä hostelliltamme. Lyhyttäkin lyhyempi vaellusreitti oli niin hyvin merkitty, ettei eksyminen ollut edes täysin suuntavaistottomalle ihmiselle (minulle) mahdollista. Vaikka vesiputous olikin kaunis, seikkailunnälkämme ei tällä tyrehtynyt. Ei sitten alkuunkaan. Päätimme etsiä seuraavaksi päiväksi suuremman seikkailun, ja onnistuimme siinä paremmin kuin olisimme toivoneetkaan.

IMG_1559 (2)

IMG_1566 (2)

IMG_1551 (2)

Olimme edellisenä iltana varanneet kyydin hieman kauempana oleville vesiputouksille, jonne villien huhujen mukaan pääsisi uimaankin. Yölliset sateet olivat kuitenkin verottaneet teiden kuntoa niin, että matka peruttiin. Tästä lannistuneina päädyimme hostellin respaan kartoittamaan päivän seikkailuvaihtoehtojamme. Kyllästyneen näköinen nuori mies respasta näytti meille kartasta vaelluskohteen ja sinne lähdettiin.

Emme saaneet respapojasta nyhvättyä niinkään paljoa tietoa, että olisimme tienneet minkä tyyppinen vaellus on kyseessä. Suunnistimme siis hänen kartasta osoittamaan paikkaan ihmettelemään. Pienen sekoilun ja umpikujien jälkeen löysimme jyrkästi ylöspäin vievän tien keskellä sademetsää. Vettä satoi ja me harpoimne tietä ylöspäin minkä jaloistamme pääsimme, toivoen ylämäen loppuvan ennen kuin kunto loppuisi.

IMG_1569 (2)

IMG_1576 (2)

IMG_1581 (2)

IMG_1614 (2)

Noin ikuisuuden kuluttua löysimme ensimmäisen mahdollisesti vaelluksesta kertovan kyltin. Väsyneinä mietimme, että tästäkö se matka vasta alkaakin.

Polut muuttuivat pienemmiksi ja maasto vaikeakulkuisemmaksi. Sademetsä väistyi havumetsän tieltä ja lopulta pääsimme puurajan yläpuolelle. Viimeistään tässä alkoi tuntumaan, että mahdollisesti vaellusreitti viekin laaksoa reunustavan vuoren huipulle. Huipun, jonka valloittamisesta olimme niin puhuneet.

Huippua lähestyttäessä myös sade päätti loppua. Taivas oli kuitenkin niin pilvessä, että hirveästi mitään ei näkynyt. Hetken siinä kun hengähdettiin, alkoivat pilvet väistyä näkymien tieltä. Pilvien koloista näkyvä maisema oli niin jyrkkä ja upea, että Kanniston sisarukset päättivät korkeanpaikankammoissaan pistää kaikki neljä raajaa maankamaralle.

IMG_1585 (2)

IMG_1586 (2)

IMG_1591 (2)

IMG_1594 (2)

Siinä kun pilvet olivat suojanneet taas näkymät, uskallettiin pistää askelta toisen eteen ja lähteä laskeutumaan saven liukastamilla poluilla. Koko matka alaspäin meni ylpeydentunteen vallassa, tekemäämme vaellussuoritusta hehkuttaen ja tulevia yhteisiä vaellusmatkoja (esim Lappiin) suunnitellen. Hauskaa miten yhden onnistumiskokemuksen jälkeen vaellusitsetunto nousee yhtä korkealle kuin vuori, jolle kiivettiin. Ei tässä vielä mitään Veikka Gustafssoneja olla, mutta suunta on ehdottomasti oikea.

IMG_1607 (2)

IMG_1610 (2)

IMG_1624 (2)

Illalla vuokrasimme vielä pyörät ja pyöräilimme ympäri laaksoa. Löytyi niin vesiputouksia, entisaikojen kaiverruksia kalliossa sekä paljon mitä kauniimpia paikkoja ja iloisesti tervehtiviä ihmisiä.

IMG_1637 (2)

IMG_1668 (2)

IMG_1657

Mitä mielyttävimmät päivät siis takanapäin. Kohta palataan taas Panama Cityyn, josta otamme yöbussin todelliseen rantakohteeseen, Bocas Del Toroon.