EBC trek päivä 1 – Yllättäviä helikopterilentoja, viuludisco sekä vaeltamiseen totuttelua

Maanantai aamuyöllä kello neljä soi herätyskello. Nukuttuja tunteja on takana aivan liian vähän. Väsyneenä nappaan lattialta Gadventuresin laukkuni ja matkaan Kathmandussa sijaitsevan hotellin alakertaan. Käyn vielä kerran punnitsemassa laukun, joka edellisiltana yllätti minut ylipainollaan. Juu ei tainnut mennä menomatkan käsimatkatavarat ihan kahdeksaan kiloon.

Tapaan vaellusryhmämme aulassa. Edellisillan tapaamisen johdosta tiedän ryhmämme koostuvan neljästätoista jäsenestä. Nuorin jäsenistä on 22 -vuotias opiskelija Irlannista, vanhin taas 80 -vuotias, kahden poikansa kanssa syntymäpäiviään viettämään tullut mies Kanadasta. Ryhmän keski-ikä on noin neljänkymmenen paikkeilla. Ryhmäläiset ovat minun lisäkseni Iso-Britanniasta (5), Kanadasta (3), Australiasta (1), Uudesta Seelannista (1), Jenkeistä (1), Irlannista (1) sekä Saksasta (1). Aikalailla englanninkielisestä maailmasta siis.

Aulassa vallitsee jännittynyt ilmapiiri. Edessä on ensin lento maailman vaarallisimmaksi kutsutulle lentokentälle, Luklaan, jonka jälkeen luvassa on ensimmäinen vaellusosuus.

Laukut minibussiin ja lentokentälle, mars! Kathmandun lentokentällä vallitsee ilmeisesti sille tunnettuun tapaan kaaos. En käsitä yhtään mitä siellä tapahtuu. Nälkä kurnii vatsassani ja varmistan vielä johtajaltamme aamiaisen olevan heti Luklaan päästyämme. Vihaan aamuja ennen kunnollista aamupalaa.

Gadventuresilla on aina oikeus aamun ensimmäiseen lentoon Kathmandusta Luklaan ja sieltä takaisin. Luklan lentokentän kiitorata on harvinaisen lyhyt, kalteva ja kapea. Tämän lisäksi se se sijaitsee vuorten keskellä. Yksikin väärä liike ja lento saattaa tyssätä pystysuoraan vuoren seinämään. Tämän takia lentoluvan saadakseen täytyy ilman Luklassa olla selkeä.

Juuri ennen pienen lentokoneemme lähtöä meille kerrotaan, ettei sääonni ole tänäaamuna ollut meille suotuinen. Lentomme siirretään Luklan läheiselle lentokentälle, jossa odottelisimme tunnin tai pari sään selkenemistä. Sää vaihtelee vuorilla nopealla tempolla ja meillä olisi mahdollisuus päästä aloittamaan 12 päivän vaellustaival luultavasti hyvissä ajoin.

Tunnit kuluvat. Istumme kiitoradan reunalla toisiimme tutustuen. Aivan liian monen tunnin jälkeen tulee tieto, että voimme lähteä läheiseen ravintolantapaiseen syömään lounaaksi muuttunutta aamupalaa. Tavarat kuitenkin olisi otettava lentokoneesta mukaan ennen lähtöä, lentokoneemme kun lähtee takaisin Kathmanduin jättäen meidät keskelle ei mitään odottelemaan ihmettä, joka näillä näkymin ei tulisi tapahtumaan.

Ei meillä hätää pikkukylässä ollut. Ryhmämme eläköitynyt musiikinopettaja ottaa ravintolaan päästyämme nähkääs viulunsa esiin ja alkaa soittamaan. Näin saamme ensikosketuksen tuleviin iltaperinteisiimme. Välillä viulua soitetaan perinteisesti, välillä taas ukulelenä. Porukka laulaa säestyksen mukana ja rohkeimmat myös tanssivat.

Yhteensä seitsemän tunnin odottelun jälkeen lopullinen päätös sitten tulee: me lennämme Luklaan helikoptereilla, sillä niiden kanssa laskeutuminen on huonossa säässä turvallisempaa. Kuinka jännää! Lisäjännitystä tuo myös se, että ollessani liian kauhuissani kertoakseni painoni koko ryhmän edessä kovaan ääneen, matkanjohtajamme arvioi sen reilusti alakanttiin. Siis todella reilusti. Lentoryhmät tehtiin painon mukaan ja minä toivoin sydämeni pohjasta, ettei pienet lisäkilot sitä härveliä tiputtaisi.

Ei tainnut syynä lieneä kopterin ylipaino, vaan entisestään huononevat säät, kun viimeinen lentoryhmä joutui jäämään rannalle ruikuttamaan, kuten myös yli tuhat muuta vuorille halajavaa. He liittyisivät ryhmään viimeistään parin päivän päästä. Itse olin onnekkaassa asemassa päästessäni aloittamaan vaelluksen oikeana päivänä. Myöhään, mutta parempi niin kuin ei milloinkaan.

Ensimmäisen päivän vaellus oli onneksemme lyhyt, noin kolme tuntia, ja lähes kokonaan alamäkeen. Sumusta johtuen maisemia ei näkynyt, mutta voi kuinka ihana matka se silti oli. Pelattiin matkalla erilaisia hauskoja ajanviettopelejä ja tutustuttiin lisää toisiimme.

Pääsimme ensimmäiseen teahouseksi kutsuttuun majapaikkaamme juuri ennen pimeää. Ruoka teahousessa oli hyvää ja huonekin oli niin siisti, ettei edes omaa tyynyliinaa tarvinnut kaivaa esiin. Ensimmäinen päivä oli takana päin ja minulla oli fiilis, että hyvä tästä tulee. Onnellisena, vailla aavistustakaan siitä, miten Himalaja ja varsinkin Everest tulee meistä turhat luulot poistamaan, vajosin syvään uneen.

Päivä 1: Lukla – Phakding, 3-4h, 6-7km, korkeus 2652m.